10. teema - Suhteellisen sujuvaa suhteenhoitoa

Viimeisessä postauksessa yritän jo tutuksi käyneeseen tyyliin analysoida asiakkuuttani Canoniin, vaikka se tuntuukin varsin haastavalta tehtävältä. En nimittäin ole kokenut, että firma olisi kohdallani panostanut asiakassuhdemarkkinointiin kovinkaan voimakkaasti. Tähän lienee toki syynsä, en nimittäin välttämättä lukeudu Canonin avainasiakkaisiin – ainakaan yhtiön minusta haalimien tietojen perusteella. Tätä pidän kuitenkin itse jollain tapaa virhearviona, sillä kuten sanottu, on suurin osa sekä uudesta että vanhasta kamerakalustostani Canonia. Canon vaan ei välttämättä tätä tiedä, sillä olen haalinut kalustoa varsin erilaisia reittejä pitkin. Eri jälleenmyyjiltä - ja osin käytettynäkin.

Keskeisin tapa, jolla Canon on meikäläiseen ollut yhteydessä uuden digikameran oston jälkeen, on sähköposti. Tämä on mahdollista sitä kautta, että kameran oston yhteydessä Canon tarjosi uutta, nopeaa ja ennen kaikkea ilmaista muistikorttia, mikäli rekisteröityisin Canonin sähköiseen palveluun; Canon Image Gatewayhyn. Toki tein niin ja myöhemmässä vaiheessa luvattu muistikortti rapsahtikin postiluukustani käsinkirjoitetun saatteen kanssa. Image Gateway itsessään tarjoaa välineitä mm. digikuvien säilömiseen, jakamiseen ja paperille teettämiseen. Lisäksi palvelusta on mahdollista ladata kameraan (mallista riippuen) ns. personoivia ominaisuuksia, kuten laukaisuääniä. (Hehee, nykyaikaa.) Palvelun käyttö on omalla kohdallani ollut toistaiseksi erittäin minimaalista, mutta huomionarvoista onkin, että Canon sai rekisteröitymisen yhteydessä myös kultaakin kalliimmat yhteystietoni. Sähköpostiini onkin sittemmin kuukausittain kilahtanut uutiskirjelinkki, joka ei sisällöltään ole laisinkaan hullumpi. Normaalien kilpailujen ja uutuusesittelyiden ohella linkin takaa aukeaa mm. kameran ominaisuuksia flash -animaation keinoin valottava ”kuvauskoulu”. Osio on varsin pätevästi toteutettu ja sen valinnassa lienee otettu huomioon sekin, mikä kameramalli kirjeen saajalla on. Tätä pidän Canonin puolelta varsin asiallisena toimintana. Lisäksi uutiskirjeen kautta on voinut tilata kotiinsa ilmaiseksi mm. kiiltäväpintaisen lisävarustekatalogin, joka lieneekin monessa kuvaajataloudessa korvannut vessalukemistona sen perinteisen Anttilan kuvaston :)

Voidaan tietysti perustellusti pohtia, onko suurempaan asiakassuhdemarkkinointiin syytäkään. Homma toiminee näinkin. Yritysasiakkaiden kohdalla tilanne lienee kuitenkin jossain määrin toinen.

Canon -jälleenmyyjien harjoittamaa asiakasmarkkinointia en ole osakseni saanut. Esim. Sanomatalossa sijaitseva Rajala Camera ja Liisankadun nuhjuinen Telefoto eivät ole perääni kyselleet, vaikka olen kumpaisestakin usevamman saturaisen korttiostoja aikanaan tehnytkin. En tosin välttämättä ole sen kummempia kontakteja odottanutkaan. Toisenlaisiakin kokemuksia tosin on: Ollessani aikanaan Turenkilaisen Foto Hevonojan aktiiviasiakas, saattoi yrityksen omistaja Pentti Hevonoja turista ummet ja lammet esim. käyttämäni mustavalkofilmin ominaisuuksista, siirtäen keskustelun sujuvasti omiin kokemuksiinsa mustavalkoisen filminkehityksen ohdakkeisessa maastossa. Asiakassuhdemarkkinointia toki sekin oli, kenties aavistuksen liiankin päällekäyvää.

Kysymys siitä, miten Canonin kokoinen firma hankkii uusia asiakkaita, on kysymyksenä turhan laaja. Yrityksen pitkä historia, panostukset tuotekehitykseen ja tuotteiden laadukkuuteen ohjannevat asiakkaita automaattisesti Canon -tuotteiden äärelle. Toki myös tuotteiden saatavuus ja aiemmassa postauksessa käsittelemäni hintataso ovat oikeissa uomissa. Lisäksi muistan parin vuoden takaa koko Eurooppaa koskeneen kampanjan, jossa Canon-kameratuotteita tietyllä määrällä ostaneet saivat jonkin sortin rahallisia hyvityksiä. Kampanjasta kohistiin tietyissä piireissä kovastikin paljon ja se tuntui vankistavan firman reilua imagoa.

Sanottakoon lisäksi sekin, että ”kehittyneempään” kamerakulttuuriin on aina kuulunut jollain vinoutuneella tavalla kalustolla retostelu. Tämä on – jos mahdollista - digiajan myötä vielä korostunut. Monet haluavat alleviivata kameransa merkkiä ja mallia, jonka voi kaiketi nähdä myös jonkinlaisena suosituksena. Kuvaavana esimerkkinä tuotakoon esiin nuorison ja vähän iäkkäämpien papparaisten suosima Irc-galleria, jossa on yli 20(!) Canon –aiheista yhteisöä. Muiden muassa tietyille kameramalleille omansa. Ja yhteisöt ovat siis ihmisten omaehtoisesti perustamia. Canon tuskin panee tällaista toimintaa laisinkaan pahakseen. Kyseisellä saitilla onkin joskus ollut Canonin masinoimia valokuvauskilpailuja.

Se riittänee tästä aiheesta. Ja koko blogikin lienee aika pitkälti tässä. Kiitän mielenkiinnosta, mikäli olet jaksanut kahlata läpi kaikki uuvuttavat postaukseni.

9. teema - Heijastuksia pimeässä

Tämä postaus tulee väistämättä jäämään tyyliltään kuivakaksi ja tietosisällöltään ohueksi. En nimittäin ole laisinkaan perillä Canonin sisäisen markkinoinnin tolasta. Yrityksenä Canon on globaali toimija ja eittämättä tunnettu lähes kaikkialla maailmassa. Kaiken lisäksi Canonin nettisivuilla on seuraavanlainen ilmoitusluonteinen asia:

”Canon-konserni käynnisti vuonna 2006 Excellent Global Corporation Plan -strategiansa kolmosvaiheen, jonka tavoitteena on tehdä Canonista maailmanluokan organisaatio ja nostaa yhtiö sadan huippuyrityksen joukkoon maailmassa vuoteen 2010 mennessä.”

Edellä mainittu asettaa eittämättä lisähaasteita myös sisäiselle markkinoinnille!

Mammuttitaudistaan huolimatta en ole kuitenkaan törmännyt ns. negatiivisiin uutisiin tai muuhun nihkeyteen Canoniin liittyen. Myös oma mielikuvani yhtiöstä on varsin positiivinen ja voisin hyvinkin kuvitella jopa hakeutuvani firman palvelukseen, mikäli siihen tarjoutuisi mahdollisuus. Tämä kaiketi kielii siitä, että yrityksen sisäinen markkinointi on tähänkin mennessä hoidettu jollain tapaa oikein.

Analysoinnin onkelmakohtana lienee se, ettei Canonin työntekijöihin juurikaan törmää päivittäisessä elämässä. Vähittäiskaupassa Canonin tuotteet ovat kuitenkin haluttuja ja edustavia – etenkin kun puhutaan valokuvaus-, kopiointi- ja tulostuslaitteista ja tämän myötä niiden esittely ja kaupittelu lienee myyjillekin kiitollista. Rinnalla on kuitenkin tasaväkisiä kilpailijoita kuten vaikkapa Sony, joiden maine on niin ikään varsin hyvä. Itse kuitenkin arvostan Canonin kohdalla sen todella pitkää ja kunniakasta historiaa etenkin kameroiden valmistuksessa. Tämän tunteen jakavat varmasti myös Canonin työntekijät – on otaksuttavasti hienoa työskennellä yhtiössä, jolla on pitkä ja menestyksekäs historia. Myös yhtiön maine teknisen kehityksen ja laadun etulinjassa kulkevana toimijana vetänee työntekijöiden syitä muikeaan virneeseen. Uusien osaajien rekrytoinnin voisi ainakin kuvitella olevan varsin helppoa. Yhtymän nettisivuilla onkin tarjolla avoin rekrytointikaavake halukkaille.

Zumma zummarum. Canonin tyyppisessä firmassa on varmasti panostettu henkilöstön kehittämiseen ja viihtyvyyteen. Se on välttämätöntä menestyksen etulinjassa pysymisen kannalta. Ja firman menestys on viime vuosina ollut huimaa. Menestyksestä päässevät nauttimaan etenkin ne työntekijät, joilla on kykyä, halua ja kunnianhimoa työskennellä ja edetä ylöspäin globaalissa jättiyhtiössä.

8. Kätevästi käsillä - tai näppäimistön ulottuvilla.

Canon 300D tuotteen saatavuus oli aikoinaan erittäin vahvasti turvattu johtuen sen intensiivisestä jakelustrategiasta. Etenkin alkulanseerauksen jälkeen, kun tuote oli median ja markkinoinnin myötä tehty tutuksi ns. ”suurelle enemmistölle”, sen jakelukanavat muodostuivat hyvin moninaisiksi. Kameraa kaupattiin niin valokuvausliikkeissä, tavarataloissa, kodintekniikkaliikkeissä kuin tietokoneliikkeissäkin. Keskeisen osan kaupankäynnistä muodosti myös verkkokauppa – sitä kauttahan päädyin itsekin tuotteen ostamaan. Tietääkseni Canon ei kuitenkaan itse juuri myy tuotteitaan. Jakelun hoitavat poikkeuksetta jälleenmyyjät, joita voi tarvittaessa etsiä esim. Canonin nettisivuilta löytyvällä haku-toiminnolla. Lisäksi Canonin nettisivuilla on laajat, tasokkaat ja suomenkieliset esittelyt tuotteista. Tämä palvelee mielestäni myös tuotteen saatavuutta, koska etenkin monen verkkokaupan sivuilta on suorat hyperlinkit Canonin tuotesivuille. Toki myös esim. kodinkoneliikkeen myyjä voi hyödyntää näitä tietoja myyntitilanteessa.

Toinen jakeluun, julkisuuteen ja sitä myöten saatavuuteen kytkeytyvä pointti on se, että Canon tuntuu erittäin kernaasti antavan tuotteitaan esittelyyn paitsi painettuun mediaan myös erilaisille nettifoorumeille. Tämä palvelee tuotteen saatavuutta jo pelkästään siksi, että epäkaupallisiltakin foorumeilta saa monesti vinkkejä siitä, mistä tuotteen voi itselleen hankkia. Joko suoraan tai vähemmän suoraan. Ja huomionarvoista toki on, että nettiostaminen on mahdollista vuorokauden ympäri.

300D:n jakeluteiden runsaus selittyi varmastikin osin sillä, että tuote oli nimenomaisesti suunnattu suurelle joukolle – myös niille, jotka eivät välttämättä olleet valokuvausta aiemmin harrastaneet. Jakelu oli siinä mielessä jopa hieman kyseenlaista, että kaikilla valituilla jälleenmyyjillä ei varmastikaan ollut valokuvausalan erityistuntemusta. Tämä ei nähtävästi häirinnyt Canonia. Mainittakoon, että itsekin ostin oman kamerani melkoisen ”sokkona”. Toki olin tutustunut mallin ominaisuuksiin netissä ja lukenut siitä kosolti erilaisia arvosteluita ja käyttökokemuksia. En silti ollut fyysisesti käpistellyt kameraan laisinkaan, enkä kaikilta osin tiennyt, millaista kapistusta olin ostamassa. Sälytin siis vastuuta koko valinta- ja ostoprosessista jopa liiassa määrin omille harteilleni. En kuitenkaan onnekseni kohdannut järin karmaisevia ylläreitä laitteen lopulta kotiin saatuani. (Aiempi kamerani oli tosin myös ollut Canon – sen valmistusajankohta vain ajoittui 70-luvulle.)

Canon ei välttämättä harrasta näin laajamittaista jakelua kalliimpien järjestelmäkameramalliensa kohdalla. Kalliimpia mallejakin saa tosin helposti tilattua esim. ulkomaisista verkkokaupoista, mutta Suomessa niiden fyysisiä myyntipisteitä on selkeästi rajattu. Lieneekin perusteltua väittää, että Canon on näiden tuotteiden kohdalla halunnut luoda jakelusta selektiivisempää, jonka myötä jälleenmyyjillä on enemmän pätevyyttä ja tietotaitoa tuotteiden kauppaamiseen. Tämä on varmasti tarpeen, koska on oletettavissa, että ostajatkin ovat aiheeseen enemmän perehtyneitä. Toki potentiaalisten ostajien määrä on hinnakkaampien tuotteiden kohdalla muutenkin alhaisempi.

7. teema - Nice Price Politik

Käsiteltäessä Canon 300D digitaalikameraa tulee ehkä hieman yllättäen todettua, että tuotteen lanseeraus perustui aikanaan volyymihinnoitteluun. Asia on yllättävä siinä mielessä, että järjestelmäkameroihin ei varmaan järin usein ole sovellettu tämän tyyppistä strategiaa. Canon oli kameravalmistajista ensimmäinen, joka näin teki. Kilpailijat seurasivat myöhemmin perässä.

300D lanseerattiin muistaakseni vuonna 2004, jolloin digitaalinen valokuvaus oli jo lyönyt itsensä täysillä läpi. Digitaalisten järjestelmäkameroiden hinnat olivat kuitenkin harrastelijoiden kannalta varsin kalliita.. Tilanne muuttui selkeästi Canonin esiteltyä 300D -mallin. Hinta oli – ostopaikasta riippuen – reilusti alle tuhat euroa. Lisäksi tuotteessa sovellettiin ns. pakettihinnoittelua eli monessa liikkeessä kameran mukana seurasi kyseistä kameraa varten suunniteltu kit-objektiivi. Kyseinen objektiivi ei sinänsä ollut rakenteeltaan saati toiminnaltaan kovin ammattimainen, mutta sen optinen laatu todettiin kuitenkin muillakin kuin Canonin suulla kelvolliseksi.

300D:tä ei markkinoitu varsinaisena ammattilaisen työkaluna, vaan markkinointi kohdistui selkeästi alan vanhoihin ja uusiin harrastajiin. Tätä alleviivasi sekin, että kamerasta oli ”kytketty pois” tiettyjä, kalliimmissa malleissa olleita ominaisuuksia. Tämä selvisi viimeistään siinä vaiheessa, kun muuan venäläinen nörtti onnistui hakkeroimaan kameran ohjausohjelmiston ja kytkemään kätketyt ominaisuudet takaisin käyttöön. Ns. murrettu firmware, jota karrikoiden myös ryssäfirmikseksi kutsuttiin, levisi netissä kulovalkean tavoin. Varmaan osin tämän johdosta Canon lanseerasikin pikaisella aikataululla kamerasta kokonaan päivitetyn mallin, joka hinnoittelunsa puolensa jatkoi kuitenkin edeltäjänsä linjaa.

Kuten sanottu, olivat kilpailijat pakotettuja seuraamaan Canonin hinnoittelupolitiikkaa, sillä 300D kaappasi lyhyessä ajassa roiman siivun markkinaosuuksista. Kilpailu onkin viime aikoina tasoittunut ja digitaalisen järjestelmäkameran ostajille on tarjolla monelta valmistajalta tasokkaita ja (tietyllä mittapuulla) edullisia malleja. Hintakilpailu on edelleen kovaa, mutta kuten edellisessä postauksessa tuli mainittua, on valmistajille tärkeää saada kuluttajat sitoutettua heidän tuotteisiinsa, koska se mahdollistaa myöhemmässä vaiheessa arvokkaiden lisävarusteiden myynnin. Ja koska lisävarusteet on kustomoitu juuri tietylle valmistajalle, ei niiden hinnoittelussa välttämättä tarvitse noudattaa järin aggressiivista linjaa.

Loppuun vielä piskuisen pohdintaa. Mistä minä voin tietää, mitä digitaalisen järjestelmäkameran valmistaminen maksaa? Toki optiset ja runsaasti elektroniikkaa sisältävät laitteet ovat aina hinnakkaita, mutta voidaan varmastikin perustellusti pohtia, onko digikameroiden hinnoittelussa enemmän tai vähemmän mukana myös kermankuorintaa. Samaan aikaan, kun uusia digijärkkäreitä myydään vaikkapa tuhannella eurolla, saattaa kaupan takahuoneessa lojua käyttämättömiä ja tasoltaan vastaavia filmikameroita, joiden hinta on vain kymmenesosa edellisestä. Hintaero ei välttämättä selity ainoastaan uudella kalliilla tekniikalla…Hmmm.

TEEMA 6. Näin minuun osuttiin - näin minä upposin

Jessööör. Steady and clear. Blogin johtoajatuksen voi jo tässä vaiheessa sanoa hautautuneen meren mutaan. Kriittisessä käsittelyssä on ollut niin kulttuurituotteita, sanomalehtiä kuin muinaiseksi luokiteltavaa kodintekniikkaakin. En koe mielekkääksi näissä pitäytymistä, vaan joudun ottamaan käsittelyyn uusia tuotteita, vaikka se sotiikin rajusti alkuperäistä tehtävänantoa vastaan. Lohdutuksen sanana mainittakoon, että käsittelen asioita edelleen hyvin vahvasti oman kuluttajapersoonani kautta.

Teeman 6 (eli näin minuun osutaan) yhteydessä otankin käsittelyyn digitaalisen Canon -järjestelmäkameran, koska satun sellaisen omistamaan ja koska itse kapistuskin on tuotteena verraten tuore ja mainonnan kannalta kiehtova. Toisin kuin aiemmin käsittelemäni high-end tuote…

Valokuvauksen piirissä tapahtunut digitaalinen vallankumous on vaikuttanut merkittävästi koko alan markkinointiin. Markkinoille on tulvinut kiihkeällä tahdilla uusia ja trendikkääksi miellettyjä kameroita, pitäen sisällään myös valmistajia, jotka eivät perinteisesti ole valokuvauksesta ymmärtäneet hölkäsen pöläystä. Myös perinteisemmät kameravalmistajat, joista mainittakoon vaikkapa Canon, Nikon ja Olympus ovat lähteneet täysin palkein mukaan uuteen tekniikkaan. Syystäkin, sillä perinteinen filmikuvaus on vähentynyt rajusti muutaman viime vuoden aikana ja uuden tekniikan kokonaisvaltainen haltuunotto on ollut eloonjäämisen edellytys kameravalmistajille.

Digikameroita voitaneen tälläkin hetkellä pitää trendituotteina. Ne ovat tuotteita, joiden ostaminen koetaan erittäinkin toivottavana ja mielekkäänä tapahtumana – jopa menestymisen edellytyksenä! Kamerat ovat tämän myötä löytäneet tiensä niin lahjapaketteihin, pukinkontteihin kuin tekniikasta ylipäänsä hullaantuneiden ostoskoreihin. Tähän ovat toki kameravalmistajatkin olleet vaikuttamassa, sillä tuotteiden markkinointi on ollut hyvin laaja-alaista perustuen markkinointiviestinnän terminologialla sekä työntö- että vetostrategioihin. Puhuttaessa Canonista, väittäisin, että näiden kahden strategian välillä on melkoinen ero. Canonin suoraan kuluttajille kohdistama mainonta on vahvasti mielikuvavetoista, vaikuttaen samalla melkoisen isolla rahalla tuotetulta. Mainoksissa korostuvat mm. elämyksellisyys, individualismi, luovuus ja itseilmaisu, joiden voidaan nähdä jollain tapaa kuvastavan ajan henkeä. (Ainakin, jos mainostajilta ja muilta trendipelleiltä kysytään:) Tämän perusteella voitaneen varmasti päätellä, että Canonin mediamainonnan pääsegmentiksi on määritetty urbaanit, nuorekkaan oloiset ja sievoisia summia tienaavat ihmiset, joista monen niskaan tykättäisiin varmaan kernaasti sovitella myös kokeilijoiden tahi mielipidevaikuttajien viittaa. Medioita on käytetty mainonnassa tehokkaasti: TV:ssä on pyörinyt isolla rahalla tuotettuja (kansainvälisiä) spotteja ja printti- sekä ulkomainonnassa on suosittu isoja ja näyttävän oloisia nelivärimainoksia. Jälkimmäinen on tietysti varsin ymmärrettävää, kun kyseessä kerran on kameravalmistaja.

Canon on nähtävästi panostanut kuluttajien vetostrategian ohella isolla kädellä myös jälleenmyyjille suunnattuun työntöstrategiaan, sillä jälleenmyyjien suorittama Canon-mainonta on niin ikään ollut verraten aggressiivista. Näiden mainosten myötä on korostettu välistä jopa hieman rahvaanomaiseen sävyyn tuotteiden edullisuutta suhteessa kilpailijoihin, niiden hyvää menestystä eri lehtien suorittamissa testeissä ja ns. helppokäyttöominaisuuksia. Tämä lienee Canonin itsensä kannalta hyvä juttu, koska se voi tämän myötä keskittyä enemmän ylläpitämään menestyvää brändiään ja laadukkaan oloista yrityskuvaansa, sekä juuri niitä mielikuvia, joista aiemmin mainitsin. Itse päädyin ostamaan oman kamerani sitä huokeaan hintaan mainostaneesta Verkkokauppa.comista, joka hintaa tiputtaakseen tuotatti kameroita suoraan Saksasta. Tämä ei tuntunut Suomen Canonia isommin haittaavan, koska sain kameran oston yhteydessä Canonin lanseeraaman ilmaisiin muistikortteihin perustuneen kampanjaedun, jota Verkkokauppa.com ei siis kustantanut. Strategia on kait siinä mielessä ymmärrettävä, että Canonin kannalta on varmastikin erittäin toivottavaa saada kuluttajat sitoutettua heidän kameroihinsa (tai minun tapauksessani kamerarunkoon) , koska suuri osa liikevaihdosta muodostunee myös lisävarustemyynnistä. Salamat ja etenkin objektiivit voivat järjestelmäkameroiden tapauksessa olla yhtä kalliita kuin itse kamerat.

Markkinointiviestinnän muista osa-alueista eli tiedotus- ja suhdetoiminnasta sekä myynninedistämisestä vielä muutama sananen. Canon on kameravalmistajana varsin tunnettu brändi, joka esiintyy taajaan julkisuudessa. Esim. sponsoroinnin saralla firma on mielestäni ollut varsin näkyvä tekijä. Toissa vuodelta palautuu esimerkiksi mieleen Vuoden luontokuvakilpailu, jota Canon sponsoroi. Kilpailun voittaneen teoksen kohdalla korostettiin suorastaan häiritsevän paljon, että kuva oli otettu nimenomaan Canonin suositulla digipokkarilla. Kyseinen asia herättikin kärkeviä soraääniä mm. Digicamera.netin keskustelualueella. Saitilla, jossa Canonkin tosin mainostelee. Ties vaikka sponsoroisi sitäkin...

Canon on muutenkin varsin näkyvä tekijä erilaisilla valokuvaus- ja tietotekniikka-aiheisilla nettisivustoilla, jotka ovat muodostuneet varsin suosituiksi digikuvauksen myötä. Vastoin parempaa tietoa voisinkin kuvitella, että Canon pyrkii näiden sivustojen myötä erittäin tietoisesti paitsi saavuttamaan näkyvyyttä tuotteilleen tarjoamalla niitä testattavaksi, myös valjastamaan mielipidevaikuttajia tuotteidensa promootioon. Mikäpä olisi sen parempaa mainosta, kuin netissä säkenöiviä kuviaan ja siinä ohessa myös kalustoaan hehkutteleva gurukuvaaja, jonka kaluston merkkinä on… kappas vaan... Canon.

Tämmöisiä asiattomuuksia tällä kertaa.

Markus Myllymäki

Teema 5 – Kuinka ihmeellinen tapahtuu

Eli kuinka elähtäneestä Euromatic –kelloradiosta luodaan menestyvä brändi.

Tässä postauksessa käsittelen siis lähestulkoon mahdottomalta kalskahtavaa ajatusta. Sitä, miten edellä mainitsemastani kulahtaneen oloisesta ja vailla mainetta taapertavasta kelloradiosta voisi rakentaa edes jollain tapaa menestyvän brändin. Brändin, jolla olisi myös jatkuvuutta rajusti kilpailluilla herätyslaite -markkinoilla.

Tuotteen teknisten ominaisuuksien hiominen

Kasettisoittimella varustettu kelloradio on ensinnäkin teknisesti auttamattoman vanhentunut laite. Etenkin C-kasettisoitin on erittäin antiikkinen toistotekniikka, joka on syytä korvata tuoreemmalla ”raudalla”. Kysymykseen tulisi eittämättä jokin digitaalinen toistoformaatti, joista mp3 on tunnetuin. Soittimeen itseensä ei varmaankaan olisi järkevää rakentaa täysveristä mp3-toistinta – järkevämpää olisikin liittää laitteseen erillisen mp3-soittimen telakointimahdollisuus. Mp3-soittimien markkinat ovat varsin laajat, mutta Applen IPod lienee kuitenkin sillä saralla tunnetuin brändi. IPod on myös poikinut ympärilleen juuri näitä ”kolmansien valmistajien” tuotteita (esim. autoradiot ja vahvistin/kaiutinsetit), joilla tuotteen alkuperäistä käyttötarkoitusta voidaan laajentaa. Euromatic-kelloradioon olisi siis syytä liittää jonkinlainen simppeli kytkentä esim. juuri Ipodille. Tämä mahdollistaisi käyttäjän oman mp3-musiikin kuuntelun laitteesta. Musiikkia voisi käyttää sekä herätysmusiikkina tai ns. nuhahtamismusiikkina, joihin molempiin luonnollisesti liittyisi ajastusmahdollisuus. (Unimusiikin kuuntelu on käsittääkseni yleisesti tunnustettu ilmiö, itse esim. kuuntelin männä viikolla Ramonesin End of the Century -levyä nukahtamista haittaavan eksistentiaaliangstin torjunnassa. Mainittakoon kuitenkin, että nappikuulokkeet korvassa on pirun kiusallista nukahtaa ;)

Harkinnanarvoista voisi olla myös nettiradio-option kytkeminen kelloradioon. Tämä vaatisi laitteeseen jonkinlaista verkkoliitäntää, mutta innovaatio olisi kuitenkin teknisesti mahdollinen. Ehdottoman tärkeää näissä teknisissä uudistuksissa olisi käytön helppous. Laitteen ohjauksen ja ajastuksen tuli olla simppeliä, nopeaa sekä varmatoimista, koska verraten harva halunnee tapella ja säätää teknisten vimpainten kanssa vällyjen välissä pötkötellessään. Poikkeuksia toki mahtuu joukkoomme tummaan.

Tuotteen muotoilu

Kelloradio muotoutuu monessa makuuhuoneessa jonkin asteiseksi sisustuselementiksi, jonka ulkonäkö ja olemus ei ole yhdentekevää. Makuuhuone ei myöskään ole siinä määrin ”maskuliinista valtakuntaa” kuin esim. olkkarin kodintekniikkakulmaus – asia, joka tulisi muotoilussakin huomioida. (Tämä ei automaattisesti linkity siihen, asuuko taloudessa naispuoleisia henkilöitä.) Tuotteen ulkonäössä korostuisi sen sopivuus muuhun ympäristöön. Esim. liinavaatteiden printtien mukaan vaihdettavat värikuoret kuulostavat ideana jo yliampuvalta, mutta jotain pehmeää esteettisyyttä – kenties myös trendikkyyttä laitteessa tulisi olla. Muotoilun pitäisi mahdollisuuksien mukaan seurailla myös kelloradioon kytkettävän mp3-soittimen linjoja. Juuri Applen IPodissa on se hyvä puoli, että sen muotoilullisiin seikkoihin on panostettu runsaasti ja tämä lienee osasyy sen suosioon mm. naisten keskuudessa. Laitteen ulkonäöstä puuttuu tekniselle laitteelle usein valitettavan leimaa-antava monimutkaisuus. (Muotoilun lisäksi Apple on tosin muutenkin kunnostautunut naisten aktivoinnissa, kuinkahan paljon kannettavan iBook-läppärin suosioon on vaikuttanut sen sulavalinjainen esiintyminen Sinkkuelämää –sarjassa. Empiirisen havainnoinnin perusteella veikkaisin, että aika helvetisti)

Tuotteen muotoilussa voisi siis harjoittaa ns. brand strechingiä eli juuri IPodin brändin hyödyntämistä. Tämä saattaisi toki tulla kelloradio -yritykselle kalliiksi lisensointimaksuineen kaikkineen, mutta pitäisi sisällään myös potentiaalisen markkinaraon. Ja kuten sanottu, tällä tavoin maskuliinisen oloista kapinetta hilattaisiin ulkoisesti feminiinisempään ja pehmeämpään suuntaan. Maskuliinista – ellei peräti machoahan laitteessa olisi edelleen sen tekninen kehittyneisyys :)

Tuotteen näkyvyys

Tämänkaltaisilla teknisillä ja (ainakin omasta mielestään) innovatiivisilla uutuustuotteilla on usein vaarana se, että niistä kirjoitetaan lyhyt esittely esim. Tekniikan maailmaan tai MikroBittiin, jonka seurauksena tuotteen kiikuttaa kotiinsa kapeaakin kapeampi kokeilijasegmentti. Tämän jälkeen tuotteen kohtalona on monasti päätyä kansantalouden teknisten turhakkeiden romukoppaan. Tästä syystä laitteen markkinoinnissa olisikin syytä hyödyntää myös sen sisustuksellista ulottuvuutta. Tuotteen ujuttaminen product placementin eli tuotesijoittelun keinoin myös (naisten suosimiin) sisustus- ja elämäntyylilehtiin, television sisustusohjelmiin ja edelleen vaikkapa kodinsisustusliikkeisiin voisi olla hyvä idea. Laitetta ei myöskään tarvitsisi kaupitella pelkästään kodintekniikka -liikkeissä tai varsinkaan tietokoneliikkeissä. Tuotteen myynti uusissa ja vaihtoehtoisissa paikoissa vaatisi toki erityyppistä mainontaa. Laitteen sinänsä kehittynyttä tekniikkaa ei esim. olisi syytä liiaksi alleviivata, jos tuotteen kauppapaikkana olisi vaikkapa uranaisten suosima sisustusliike.

Tuotteen nimi

Euromatic on nimenä auttamattoman vanhentunut tuoden mieleen lähinnä kehnon teknobändin 90–luvulta. Uuden nimen valinnassa olisikin syytä ottaa mallia vaikkapa kodinkonevalmistaja LG:stä, joka kiillotti pöhöttyneen Lucky Goldstar –merkin 2000-luvun hohtavaksi (ja juuri muotoilun kautta lisäarvoa saaneeksi) menestystarinaksi. En toki väitä, että laitteen nimeksi pitäisi lätkäistä EM, se kun tuo mieleen sinänsä tasokkaan kotimaisen aikuisviihdeaviisin. Uutta vetävää nimeä tuote yhtä kaikki kaipaa. Nimen tulisi olla muotoilua myötäilevä – ei siis liian tekninen. Esimerkkinä tämänkaltaisesta nimeämispolitiikasta edustaa mielestäni radiovalmistaja Tivoli Audio, johon palannen tarkemmin myöhemmissä postauksissa. (Edit: Paskat mä mitään siihen palannut)

Elinkaariajattelu

Tuotteen elinkaaren ja brändin säilymisen kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää, että tuote seuraisi etulinjassa teknistä kehitystä, ottaen samalla huomioon myös kodinsisustuksessa vallitsevat trendit ja tarpeet. Näiden kahden ajattelutavan yhdistäminen mahdollistaisi tuotteen elinkaaren pitämisen pitkänä. Herätys- ja nukahtamisvälineitähän tultaneen kuitenkin aina tarvitsemaan. Markkinaraon muodostaisi tässä tapauksessa ensinnäkin se, että kotiin ja asumiseen panostetaan nyt ja kaiketi jatkossakin yhä enenevässä määrin. Ja toisekseen tietotekniikka tulee (osin taustalle häivytettynä) integroitumaan yhä suuremmaksi osaksi kodin sisustusta ja toimintoja.

Luovutan tässä postauksessa esiin tuomani ideat tällä päivämäärällä veloituksetta Euromatic -konsernin käyttöön.

Markus Myllymäki