Otetaanpa tarkasteluun yritys, jonka asiakas olen useallakin sektorilla. Nimittäin SanomaWSOY ja eritoten sen kenties keskeisin osa eli Helsingin Sanomat. Lehti, jonka levikki on 430 785 ja jolla on päivittäin n. 1,1 miljoonaa lukijaa. Voitaneen kait siis puhua ns. koko kansan mediasta. SanomaWSOY -konserniin kuuluu toki paljon muutakin, kuten Kustannusosakeyhtiö WSOY, TV-kanava Nelonen sekä tukku maakunta- ja ilmaisjakelulehtiä, joiden käsittelyn jätän kuitenkin tässä yhteydessä vähemmälle.
Markkinoinnin monimuotoisuudesta huolimatta Hesarin päälinjana tuntuu kuitenkin edelleen olevan sisällön alleviivaaminen. Syystäkin – onhan se painetun median keskeisimpiä vahvuuksia. Hyvän painetun sisällön uskotellaan joidenkin kampanjoiden mukaan olevan suoranainen elämys! Toki HS:llä on myös verraten tasokkaat ja jatkuvasti ajantasaiset nettisivut, joissa on lisämaksusta luettavissa myös ns. näköislehti eli paperiversion kanssa yksi yhteen oleva lehti. Itse en kuitenkaan ole palvelua kohtaan juuri kiinnostusta tuntenut. Kuten monen muunkin suulla on tullut todettua, on paperisen lehden ”käyttöliittymä” kuitenkin edelleen omaa luokkaansa.
Sisällön alleviivaaminen markkinoinnissa on myös sikäli erittäin perusteltua, että tiedon saanti ei nykymaailmassa todellakaan ole ongelma. Television ohella etenkin netti on pullollansa erilaisia uutispalveluita, jotka sisällöllisesti saattavat olla varsin vaihtelevia. Nykymaailmassa korostuukin kuluttajan oma valinta siitä, minkälaista tietoa hän haluaa eteensä haalia. Vai haluaako mitään. SanomaWSOY:kin toki konsernina elää ajan ehdoilla ja omaa varsin kattavan paletin erilaisia medioita, joka mahdollistaa paitsi kierohkon ristiinmarkkinoinnin, myös sisällöllisten painotusten viilailun - tai peräti höyläilyn. Hesarille aiemmin jonkin sortin kilpailuasetelmaakin pääkaupunkiseudulla luoneet laajalevikkiset ilmaisjakelulehdet Uutislehti100 ja Metro ostettiin kumpainenkin osaksi konsernia. Lisäksi on tukku radiokanavia, joista kaksi aloitti nyt vuodenvaihteessa sekä jo mainittu Ruutunelonen. Journalistisesti Helsingin Sanomat on näistä kuitenkin selkeä ykkönen, vaikka senkin tilauspalettiin sisällytettiin jo 90-luvulla viikkoliite NYT. Korostuneesta viihteellisyydestään kritiikkiäkin jossain määrin herättänyt NYT -liite lieneekin Hesarille oiva kanava kalastella juuri niitä nuorempia lukijoita lehden tilaajaksi.
Mutta mitenpä jakselee oma suhteeni hesariin? Jatkuva kestotilaukseni päättyi jonkin asteiseen uuvahtamiseen reilu vuosi sitten. ;) Tulin päätökseen, etten ole ihan joka päivä kiinnostunut lukemaan, mitä vaikkapa Matti Vanhanen on sanonut edellisenä päivänä, semminkin kun sama on tieto on TARVITTAESSA saatavissa muualtakin. Esimerkiksi Matti Vanhasen blogista :) Oma kysymyksensä tietysti on, kuinka perusteltua jatkuva nopean informaation ahmiminen oikeastaan on. Tai sitä kysymystä olen ainakin itse mielessäni pyöritellyt. Joskus saattaisi olla järkevämpää lukea, mitä joku on sanonut tai kirjoittanut vaikkapa viisikymmentä tai tuhat vuotta sitten. Osattiin sitä nimittäin ennenkin ajatella. Änkyröintini muodostaakin Hesarin markkinointiosastolle varmaan yhden sen tyypillisimmistä haasteista. Eli miten saada nuorempi polvi sitoutettua lehden kestotilaukseen. Vanhemmalle (ja vakavaraisemmalle) ikäpolvelle Hesari saattaa tulla usein vanhasta tottumuksesta – eikä sen tilausta välttämättä isommin kyseenalaisteta.
Markus Myllymäki
Ps. Sen samaisen markkinointiosaston ankarien puhelinpommitusten johdosta päädyin myöhemmässä vaiheessa ns. sunnuntaihesarin tilaajaksi. Olen tilanteen nykytolaan verraten tyytyväinen
Sex Pistols
2 comments:
Ymmärrän kyllä, jos sanomalehden lukija haluaa pitäytyä lehden paperisessa painoksessa, eikä vaihda käytännölliseen lehden digitaaliseen versioon. Selvää on, että sanomanlehden lukeminen suo lukijalle esteettisen aistinautinnon. Sanomalehti tuoksuu. Ja sen tuoksu vaihtelee aivan se mukaan, missä sitä luetaan. Jokainen lukija antaa lehteen vielä oman tuoksunsa. Minä en kyllä näe paperisen ja digitaalisen lehden välillä muuta kuin tuon esteettisen eron.
Digitaalisenkin lehden ääreen lukija voi pysähtyä lukemaan jonkin artikkelin tai kolumnin tarkemmin ja mikä parasta, hänelle tarjoutuu mahdollisuus ohittaa kokonaan sellaiset lehden osat, jotka eivät lainkaan kiinnosta häntä. Digitaaliseen lehteen voidaan liittää hyperlinkkejä, joiden kautta voi saada aina tarkempaa ja tarkempaa tietoa jonkin lehtijutun taustoista. Hyperlinkkejä voidaan käyttää myös ottamaan huomioon erityisten lukijaryhmien tarpeet. Mieleeni tulee selkokieliset uutiset. Minusta tuntuu, että tällainen palvelu on välillä meille kaikille tarpeen.
Suuri informaation määrä lehdessä ei tunnu yhtään niin vaikealta sulattaa kuin sama määrä informaatiota tv:ssa. Kaiken lisäksi saman informaatiomäärän saa lehdestä lukemalla tavallisesti huomattavasti nopeammin. Lehden lukija voi valita uutisista vain kiinnostavimmat. Tv:n katsoja ei tätä valintaa pysty tekemään menettämättä ainakin osan siitä informaatiosta, mistä hän olisi muuten ollut kiinnostunut. Televisiossa kun ei ole uutisten takaisinkelausmahdollisuutta, jos jokin uutinen jää osittain kuulematta sen vuoksi, että katsoja vaimentaa tv:sta äänen tai kääntää toiselle kanavalle. Tällöin ainoaksi vaihtoehdoksi katsojalle jää odottaa seuraavaa uutislähetystä ja malttaa sillä kertaa katsoa uutiset alusta loppuun. Kuka meistä haluaa odottaa uutisia?
Tiedonvälitystä koskeva pohdiskelusi oli varsin perusteltua. En varsinaisesti itsekään osaa sanoa, miksen tunne vetoa esim. HS:n näköislehteen, joka on verkossa toteutettu sinänsä näppärällä FLASH-tekniikalla. Osin syy löytyy siitä, että vietän tietokoneruudun äärellä muutenkin niin paljon aikaa, ettei näköislehden informaatiosisällön äärelle paneutuminen tunnu järin houkuttelevalta. Paperista aviisia lueskelen usein sängyssä pötkötellen, joka tekee lukutapahtumasta monella tapaa rennomman. Rentous johtaa välillä myös lehden äärelle nukahtamiseen, joka joissain tilanteissa on ei-toivottava ilmiö.
Huomionarvoista on, että Helsingin Sanomilla on näköislehden lisäksi toki myös tavanomaiset, suppeaan pääuutisaineistoon pohjautuvat nettisivut, joita seuraankin varsin aktiivisesti. Näiden juttujen oheen on monasti liitetty hyperlinkkejä, jotka tosin harvinaisen usein viittaaavat muihin HS:n julkaisemiin juttuihin. Puutteena näen kuitenkin,että jutut ovat monasti paitsi lyhenneltyjä myös yksipuolisempia. Taustoittavat "kainalojutut" ja paperiversiosta löytyvät toimittajan omat näkökulmat saattavat usein puuttua. Mainitsemastani näköislehdestä nämä kaikki toki löytyvät - ja löytyy sieltä vähän muutakin. Nimittäin mainokset. Mainoksethan ovat - yhtä kaikki - olennainen osa lehden lehden sisältöä. Niiden tarkoitus ei siis ole vain toimia lehden rahoituskanavana. Myönnän itsekin seuraavani esim. HS:ssä olevia mainoksia, koska lehden arvokkaan luonteen tähden niiden "taso" on usein melko korkea. HS:n mainosasiakkailla on toki erilaisia kanavia mainostaa lehdessä; NYT-liitteestä löytyy usein varsin erityyppisiä mainoksia, kuin vaikkapa arvokkaan oloisesta kuukausiliitteestä. Tämä johtuu osin jo siitäkin, että kuukausiliitteen tasokkaampi painomateriaali mahdollistaa visuaalisesti korkeatasoisemman mainonnan.
Muuan ystäväni totesi muuten taannoin vahvasti karrikoiden, että hänen mielestään koko Helsingin Sanomien julkaiseman relevantin viikottaisen uutisaineiston voisi typistää perjantaina julkaistavaan parin liuskan mittaiseen koosteeseen. Väittämässä itää sapekkaasta kärjekkyydestään huolimatta totuuden siemen, kuten myös heittämässäsi kysymyksessä: kuka meistä todella haluaa odottaa uutisia. Lieneeköhän tiedonvälitys joiltain osin jopa itseään ruokkiva monsteri, joka olennaisten uutisten puuttuessa on pakotettu vääntämään niitä itse?
Post a Comment