Rakas päiväkirja, Olen ollut viime aikoina paska kuluttaja… Öh, sorry rahvaanomainen kielenkäyttö, mutta sillä tolalla asiat taitavat tosiaan olla. Demografisten tekijöiden nojalla minun pitäisi olla kuluttaja parhaassa iässä. Nuorehko, naimaton ja joiltain osin holtitonkin mies, jolta löytyy periaatteen tasolla kiinnostusta monenmoiseen puuhasteluun kulttuurin, tekniikan, urheilun ja miksei jopa politiikan tai taiteenkin saralla. Ongelmana vaan on, että kiinnostukseni ei oikein ota konkretisoituakseen reippaaksi kulutusjuhlaksi. Tämän perusteella voidaankin vetää lankoja markkinoinnin teorian suuntaan ja todeta, että edustan suomalaisella arvotypologia-asteikolla jotain niinkin puisevaa kuin turvallisuutta arvostavaa universalistia. (=Henkilö, joka elää arvoristiriidassa; arvostaa yllätyksetöntä elämää, mutta toisaalta on valmis asettamaan tuntemattomien ihmisten ja luonnon hyvinvointitarpeet oman etunsa edelle, kiinnostunut keskimääräistä enemmän politiikasta, puutarhanhoidosta, kirja-arvosteluista) Kyllä vain. Tunnistan siitä jollain tapaa itseni, vaikka puutarhanhoitoon penseästi suhtaudunkin. Alleviivatakseni tätä arvovinoumaa, otan tekstiäni tukemaan erään tutun ja turvallisen, jos kohta myös kuolettavan tylsän kapineen eli lähes naurettavan pitkään palvelleen Euromatic –kasettikelloradioni. Kapistuksen, jonka faijani minulle lahjoitti joskus kauan kauan sitten todettuaan sen herätysäänen jokseenkin järkyttäväksi.
Euromatic -kasettikelloradio edustaa monelta osin huonon maun manifestaatiota: C-kasetti toiminteella varustettua kulahtanutta rakkinetta, jota kenenkään itseään arvostavan kuluttajan yöpöydältä ei tulisi enää löytyä. Yli viidentoista vuoden ajan se on kuitenkin toiminut pääasiallisena herätyskellonani ja välillä myös viihdykkeenäni. Muistanpa joskus ammoin nauhoitelleeni sen ajat sitten jämähtäneellä kasettipesällä biisejäkin radiosta. Monasti – usein muuttojen yhteydessä – on käväissyt mielessä, pitäisikö rakkineesta hankkiutua eroon, mutta kuohunnan tasaannuttua on se sama saamarin koje aina jäänyt nököttämään yöpöydälleni. Ja mikä pahinta, olen pikkuhiljaa alkanut pitää sitä positiivisena ilmiönä. Ympärilleni on kasautunut muitakin vastaavia tuotteita. Esineitä, joiden rahallinen arvo on mitätön, mutta joihin liittyy oma, osin hämäränkin peitossa oleva historiansa.
Euromatic -kelloradio alleviivaa siis verraten passiivista suhdettani kuluttamiseen. En koe olevani varsinainen pioneeri tai varsinkaan mielipidevaikuttaja. Olen sinänsä kiinnostunut uusista asioista sekä ilmiöistä, ja rekisteröin niiden mahdollisen yleistymisen ympärilläni, mutta itse en useinkaan ole innokkaana säntäämässä kauppaan. Toki tämä on yhteydessä kulloiseenkin taloudelliseen tilanteeseen, joka vuosien saatossa on jossain määrin vaihdellut. Olen tietty huomannut kulutuksellisen aktiivisuuteni kasvavan, mikäli takataskusta on sattunut löytymään tavallista muhkeampi tukku kahisevaa. Tällöin tapahtuvat ostokset ovat usein jollain tapaa kytkeytyneet itsensä kehittämisen ja itseilmaisun asettamiin tarpeisiin. (esim. valokuvaustarvikkeet) Toisaalta heikkoutenani ovat perinteisesti olleet myös kapakat, joiden k**ilaareihin olen vuosien saatossa lorotellut jokusenkin pennosen :) Koenkin olevani kuluttajana jollain tapaa irrationaalinen tapaus. Saatan pohdiskella pitkäänkin jonkin minulle keskeisen tuotteen ostoa suorittaen mittavia hinta- ja laatuvertailuja ja säästäen tavoitetta varten – mutta jo toisessa hetkessä saatan olla hassaamassa niitä säästyneitä rahoja kuulaasti helmeilevän oluttuopposen äärellä.
Summa summarum. En välttämättä kykene sanoutumaan irti materialismista ja kuluttamisen autuudesta. Se olisi lievääkin törkeämpää itsepetosta. Tietyiltä osin suoltamani markkinointi- ja kulutuskritiikki saattaa olla jopa omien turhaumien parkumista, enhän kuitenkaan ole onnistunut saavuttamaan omien toimieni kautta järin korskeaa elintasoa. Toisaalta tarkkailen omia kulutustottumuksiani alinomaa ja osin tahtomattanikin melko kriittisesti, ja se totta puhuen vaikeuttaa elämääni ihan pirusti. En siis varsinaisesti näe hohtoa kuluttamisen maksimoinnissakaan, eritoten jos siihen kytkeytyy ns. status- tai kerskakuluttamista (joista jälkimmäinen tosin on varsin 80-lukuinen termi.) Monesti koen, että simppelimpikin elämä voi loppupeleissä olla yllättävän jees ja perinteisistä aistinautinnoista voi saada yllättäviä kiksejä, jos niitä vaan herkistyy näkemään, kuulemaan ja tuntemaan.
Markus Myllymäki
Euromatic -kasettikelloradio
No comments:
Post a Comment